Jujutsun yleistä historiaa
Jujutsu (ju = pehmeä, joustava, jutsu = tekniikka, taito) on eräs Japanissa 1500-luvulta lähtien käytetty yleisnimi aseettomille kamppailulajeille. Samaan aikaan on ollut käytössä myös muita nimityksiä kuten yawara, kumiuchi, taijutsu. Japanissa erilaisia jujutsun tyylisuuntia oli erittäin paljon, koska moni oppilas perusti itse mestariasteen saatuaan uuden koulukunnan eli ryun ja antoi sille yleensä omaa kamppailunäkemystään kuvaavan nimen.
Alunperin jujutsu oli osa samuraiden sotataitoa, jossa tavoitteena oli vastustajan eliminoiminen mahdollisimman tehokkaasti tavalla tai toisella. 1700-luvulle tultaessa olot Japanissa olivat kuitenkin rauhoittuneet Tokugawa-shogunaatin pitkän vallassaolon ja taistelujen vähentymisen vuoksi. Tilaisuudet sotataitojen testaamiseen jäivät vähäisemmiksi. Jujutsulle kävi kuten muillekin japanilaisille kamppailulajeille samaan aikaan eli virisi ajatus taistelulajiharjoittelun käyttämisestä henkisen kasvun välineenä ja samalla tekniikoiden esteettiseen suoritustapaan kiinnitettiin enemmän huomiota, ehkä myös tehokkuuden kustannuksella.
1800-luvun puolivälin jälkeen harrastaminen alkoi Japanissa vähentyä mm. yhteiskunnallisen murroksen ja ampuma-aseiden yleistymisen vuoksi. Osa lajin mestareista muutti tällöin ulkomaille ja alkoi opettaa ulkomaisia oppilaita mm. Englannissa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Tämän aikakauden tunnetuimpia jujutsusta edelleen kehittyneitä kamppailutaitoja ovat judo (Jigoro Kanon perustamana 1883) ja aikido (Morihei Ueshiba 1930-luvulla).
Jujutsun historiaa Takadossa
Takadossa vuodesta 1979 lähtien harrastettu jujutsu on kehittynyt monella tavalla vuosien varrella. Monista vaikuttajista ja vaikutteista huolimatta emme kuitenkaan ole toistaiseksi sitoutuneet mihinkään isompaan tyylisuuntaan, ja niinpä olemme puhuneet lajistamme yksinkertaisesti vain jujutsuna. Brasilialaisen jujutsun tulo erilliseksi harjoiteltavaksi lajiksi seuramme valikoimaan teki kuitenkin aiheelliseksi määritellä tarkemmin myös ”perinteisen” jujutsumme nimeä ja sisältöä. Seuraavassa lyhyt kuvaus seurassamme harjoiteltuun jujutsuun vaikuttaneista tyyleistä ja henkilöistä.
Vuonna 1974 perustetun Tapiolan Karate Dojo RY:n, nykyisin Takado Ry:n, ensimmäinen päälaji oli Wadoryu karate. Vuonna 1979 aloitettu jujutsu-toiminta keräsi kuitenkin nopeasti runsaasti harrastajia ja oli jo 1980-luvun puoliväliin mennessä seuran päälaji. Takado ei kuitenkaan missään vaiheessa ole ollut pelkästään jujutsu-seura, vaan seurassamme on aina harrastettu muitakin kamppailulajeja.
Jujutsuharjoittelun alkuvaiheessa 1980-luvun alussa seurassamme harjoiteltiin Hokutoryu jujutsun perustajana tunnetun Auvo Niinikedon oppien mukaisesti. Niinikedolla itsellään on nyrkkeily- ja karatetausta ja jujutsuun hän tutustui Ruotsissa harjoitusmatkojensa yhteydessä (mm. Svenska Budoförbundet /Hans Greger & kump.). Ruotsalaisessa jujutsussa näkyy paljon vaikutteita judosta ja karatesta, vyökokeissa tekniikat painottuvat erilaisiin vastaliikkeisiin erilaisissa itsepuolustustilanteissa. Niinikedon tutustuttua englantilaiseen Richard Morrikseen (World Jujutsu Federation) myös seurassamme harjoiteltu jujutsu muuttui melko pian tyyliltään Juko-ryuksi. Juko-ryu (pehmeä/kova) on luonteeltaan melko aggressiivista, osittain fyysiseen voimaankin perustuvaa jujutsua.
1980-luvun puolivälissä seuramme pääopettajana toiminut Kaj Westersund loi uusia kontakteja sekä Englantiin että silloiseen Länsi-Saksaan. Englantilaisen Derrol Connellyn johdolla harjoiteltu jujutsu oli jukoryun oloista, mutta siinä painottui vielä voimakkaammin KI-energian sisällyttäminen tekniikoihin (”Let the mind lead the body”). Saksalaisen jujutsun (DJJV) edustajina seurallemme toimivat Erich Reinhard, Norbert van Soest (kuollut 2001) ja Gerthard Schmidt. Saksalaisessa jujutsussa on hyödynnetty perinteisen tiedon ja poliisityön kokemusten lisäksi paljon myös Judossa, Karatessa ja Aikidossa tapahtunutta kehitystä ja sen harjoittelussa onkin enemmän urheilullisia piirteitä kuin jujutsussa keskimäärin.
Jujutsun lisäksi Westersund tutustui aktiivisesti myös muihin kamppailutaitoihin (mm. escrima, kyudo, kobudo, taichi, wing tsun kung-fu), joista varsinkin escrimaa harrastettiin ja harrastetaan edelleen aktiviisesti myös omalla salillamme. Kullakin näistä lajeista on täysin toisista kamppailulajeista poikkeavia ominaispiirteitä asennoissa, lyöntitavoissa yms. , jotka varmasti herättivät seuramme jäseniä arvioimaan paremmin erilaisia mahdollisuuksia tehdä yksi ja sama asia. Sinänsä graduointisysteemit olivat seuramme sisälläkin eri lajeille erilaiset ja lajeja harjoitteltiin erillisinä, mutta lähes huomaamatta vaikutteita ”valui” myös jujutsun puolelle. 1990-luvun alkupuolelle tultaessa kansainvälisistä opettajistamme Takadon jujutsuun vaikuttivat etenkin Connelly ja van Soest. Kaj Westersundin johdolla käytiin paljon myös Turussa Ilpo Jalamon Shaolin-salilla, jossa Jalamo järjesti lähes viikoittain erilaisia kamppailulajileirejä. Leirien opettajina ovat Jalamon itsensä lisäksi olleet mm. George Dillman, Wally Jay, Dan Doherty, Cass Magda j.n.e.
1990-luvun puolen välin jälkeen oli jälleen uusien vaikutteiden aika. Tässä vaiheessa osa jäsenistämme sai ensimmäistä kertaa tuntumaa myös todella perinteisten japanilaisten tyylisuuntien (Hontai yoshin ryu/Kauko Uusoksa ja Daito ryu aikijujutsu/Jyrki Rytilä) harjoitteluun. Leireillä pääsimme harjoittelemaan japanilaisten opettajien ohjauksessa ja varsinkin Daito ryun aiki-periaate jäi askarruttamaan mieltä. Samaan aikaan saimme vaikutteita myös jujutsun ”toisesta ääripäästä”, kun mattotekniikoista ja kamppailullisuudesta tunnetuksi tullut Gracie/brasilialainen jujutsu nousi koko kamppailulajimaailman puheenaiheeksi. Seurassamme oli myös muutamia henkilöitä, joilla oli judo- tai painitaustaa, ja joilta oli monesti nopeasti opittu mahdolliset omat puutteet matto-osaamisessa. 1990-luvun lopussa seuraamme perustettiin erillinen brasilialaisen jujutsun jaos ja Markku Juntusen johdolla luotiin kontakteja suoraan Brasiliaan Alexandre Paivan organisaatioon.